• Uva
    Kolmen kirjaimen kylä

Uvan kylä on Ristijärven luoteiskulmassa ja sinne saavutaan kirkonkylältä Puolangantietä pitkin. Heti alkumatkasta noustaan Kellovaaralle ja kymmenisen kilometrin päästä ollaan Uvan keskikylällä. Kylämme on vaaramaisemissa ja keskikylän näkymiä hallitseekin kolme vaaraa, Iivaara, Varsavaara ja Hietavaara.

 
Uvajärven pohjoispäässä näkyy Teeriharju, jossa on Paljakan hiihtokeskus.

Kylän jakaa keskikylään ja useampaan kulmakuntaan kuutisen kilometriä pitkä ja reilun kilometrin leveä Uvajärvi. Järven länsipuolella on Karppakylä ja Tolosenjoki, sekä koillisen suunnassa Humala- ja Peuravaara, jossa asutaankin jo lähes 330 metrin korkeudessa. Näköalat ovatkin sen mukaiset. Vesistöjä on runsaasti, niistä tunnetuimpia Torvenkoski ja Tolosenjoki.


Kylän historia yltää aina 1500-luvun puolelle Kainuun asutuksen alkuajoille ja siitä kerrotaan kattavasti 2007 ilmestyneessä kyläkirjassa.

Näkymä Iivaaralta Uvan suuntaan. Ylhäällä keskellä siintää Peuravaara. Sen alapuolella on keskikylä ja edessä on Iijärven Uvanlahti.

Kalenteri