Kyläesite

KYLÄESITTELY

HYVÄÄ ELÄMÄÄ VIIHTYISÄSSÄ RANTAKYLÄSSÄ

Alussa oli Nuas ja Kuluntalahti ja sitten kasvoi lahden rantaan rantakylä, Kuluntalahti.

Kuluntalahti on maaseutumainen ja kehittyvä kylä Nuasjärven tuntumassa Kajaanin kupeessa. Ympäristöltään ja palveluiltaan lapsiystävällinen.

Asuminen ja eläminen Kuluntalahdessa on viihtyisää ja vaivatonta. Lyhyet matkat Kajaaniin ja Vuokatin liikuntapaikoille sekä toimivat peruspalvelut lisäävät arjen sujuvuutta ja antavat monipuoliset mahdollisuudet harrastustoimintaan.

Luonto on kaikkialla lähellä. Se suo mahdollisuudet maastossa ja järvellä liikkumiseen läpi vuoden.

Myös lähellä, Katinkullassa ja Vuokatissa, on monipuoliset harrastusmahdollisuudet sekä kesällä että talvella.

Kuluntalahden vahvuuksia ovat lyhyt etäisyys Kainuun maakuntakeskukseen, keskeiset peruspalvelut, joita täydentävät monenlaisten yrittäjien antamat lisäpalvelut, luonnonkaunis ja rauhallinen ympäristö, jolle laadittu uusi rantakylälähtöinen osayleiskaava sekä vesistön välitön läheisyys.

Kylän kehitystavoitteena on, että Kuluntalahti tunnetaan kasvavana, viihtyisänä sekä laadukkaasti ja tehokkaasti hoidetuista palveluista.

Kuluntalahti on hyvien liikenneyhteyksien varrella Kainuun maakunnan muihin osiin.

Keskeisenä tavoitteena on kylän vetovoimaisuuden vahvistaminen. Tähän vaikutetaan kylän yhteishengen vahvistamisella, asukkaiden viihtyvyydestä huolehtimalla sekä palvelevalla tiedotustoiminnalla.

Kuluntalahdessa asumista ja elämisen tasoa nostaa ennakoiva työ turvallisuuden, asumisen laadun, sosiaalisen yhteenkuuluvuuden, yritteliäisyyden ja välttämättömien peruspalvelujen puolesta. Kuluntalahti on hyvä paikka asua kaikille, jotka rakastavat luonnonkauneutta ja nauttivat sen hiljaisuudesta, puhdasvetisestä Nuaksesta lähellä monipuolisten palvelujen Kajaania.

Marjasta, sienestä, patikoi, hiihdä, ratsasta tai keksi omat aktiviteetit. Mahdollisuudet näiden tekemiselle tarjoaa Kuluntalahti.  

Kuluntalahdelle antavat erikoisleimansa Nuasjärvi rantoineen, Leihunvaara ja Sivolanniemen maisemat.

Luonnostaan puhdas Kuluntalahden kylä tarjoaa upeat puitteet niin asumiseen kuin vapaa-ajan viettoon.

Kajaanin keskustan tuntumassa sijaitseva Kuluntalahden kylä tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet luonnonläheiseen asumiseen.

Viihtyisä ala-asteen koulu, kyläkauppa, posti, lapsiystävällinen uimaranta

Kuluntalahden rantakylä sijaitsee luonnonkauniilla paikalla Nuasjärven rannalla.

Kylän peruselementtejä ovat myös rantaan rajoittuvat peltoaukeat ja luonnoltaan rikas Leihunvaara.

Vain meri puuttuu, mutta senkin korvaa Nuas ja Oulunjärvi (Kainuun meri) suurine selkineen, saarineen ja rantakallioineen sekä vähemmän tuulinen sisämaan ilmasto.

Kuluntalahden kylän monivivahteinen luonto on kuin luotu maaseudun rauhasta nauttivalle.

Talvella suosittuja harrastuslajeja ovat hiihto, luistelu, retkeily, pilkki ja liikkuminen järven jäällä. Kesän riemuihin kuuluvat  uinti, soutelu, purjehdus, ratsastus, patikointi, sauvakävely, retkeily ja kalastus. Syksyllä marjastetaan ja sienestetään.

Luontoa lähellä asuvana voit nauttia eri vuodenajoista. Kuunnella luonnon ääniä, poimia marjoja ja sieniä, narrata järvikaloja, ihailla joutsenien valkeaa lentoa. Oppia erottamaan kasveja toisistaan ja eläimiä jäljistään. Hiihtää yli järvenselän Rehjansaareen tai Vuokatin rantaan.

Vapa taipuu. Kuluntalahden rantakylää edemmäs ei tarvitse lähteä kalaan, sillä Nuaksella nappaa kalan ongella ja uistimella tai pyytää verkolla.

Nuasjärven rantamille, keskellä Kainuun kaunista luontoa on rakentunut Kuluntalahden kylä. Alue soveltuu erinomaisesti lapsiperheiden asuinympäristöksi.    

Lähellä Kajaanin kaupunki, Vuokatti hiihtorinteineen ja muine vapaa-ajan harrastusmahdollisuuksineen.

Kuluntalahdessa nautit kaikista vuodenajoista. Rauhallinen ja perheille sopivan ympäristön lisäksi alueelta ja sen lähietäisyydeltä löytyy virikkeitä ja elämyksiä ympäri vuoden.

Nuasjärven rantaan rakentuneesta Kuluntalahdesta on helppo lähteä harrastusten pariin.

 

TERVETULOA RAKENTAMAAN

Kuluntalahden kylä kasvaa vuosi vuodelta väkirikkaammaksi kyläksi. Lukuisia uusia taloja rakennetaan vuosittain. Tämä takaa kyläkoulun, kaupan ja monien muiden palvelujen säilymisen.

Viihtyisää ympäristöä etsivän omakotirakentajan kannattaa toimia nopeasti, jotta saisi parhaan paikan omalle unelmalleen uudessa osayleiskaavassa osoitetusta rakennusmaasta.

Kuluntalahti on terveellinen, turvallinen ja viihtyisä elinympäristö, jossa kyläkoulu, -kauppa  ja monet palveluyritykset ovat lähellä asujiaan.

Kuluntalahden rantakylän ympäristö on omaleimainen, luonnoltaan monimuotoinen ja vetovoimainen asuinpaikka.

Kuluntalahdessa viihtyy koko perhe. Nuasjärven rannalle rakentunut kylä tarjoaa asumiseen viihtyisyyttä ja vapaa-aikaan useita vaihtoehtoja kaikkina vuodenaikoina.

Kuluntalahti on kuin luotu rauhalliseen ja turvalliseen asumiseen.

Kuluntalahti on inhimillisen kokoinen kylä asua. Siellä viihtyy luonnostaan.

Kuluntalahdessa on kaikkea, mitä onnistuneelta asumiselta odotetaan. Kaikkina vuodenaikoina.

Rauha ja puhdas luonto saavat asumisen tuntumaan aidosti viihtyisältä ja virkistävältä.

Kuluntalahden rantakylässä koet toisenlaisen, kiireettömän elämänrytmin kauniin luonnon ympäröimänä, kirkkaan ja puhtaan Nuasjären lähellä.

Perinteistä maaseutumaisuutta edustavat Kuluntalahdessa sinisenä silkkinä välkehtivä vesistö ja hoidetut viljelysmaisemat.

Kuluntalahti on leppoisa asumis- ja viihtymispaikka, missä sijansa löytävät niin vakituiset asukkaat ja lomailijat kuin vieraat, jotka kesäisin asuttavat Nuaksen rantoja.

Kuluntalahtelaiset ovat valmiina ottamaan sinut ja perheesi vastaan: asukkaaksi, naapuriksi, vieraaksi tai vaikkapa työkaveriksi. Käy peremmälle! Pyykkinaruilla pullistelevat puhtaat pyykit viittovat kutsuvasti järvelle ja metsiin.

Kylälle leimallista on vihannesten ja hevosten kasvatus.

Satojen vuosien historia kertoo Kuluntalahden kehittyneen tehokkaasti toimivaksi kyläksi, jossa vanha ja uusi, perinteet kehitys kulkevat käsi kädessä.

Vuosien mittaan useat perheet ovat muuttaneet Kuluntalahteen houkuttelevien rakennuspaikkojen, hyvien palvelujen sekä rauhallisen ja kauniin asuinympäristön ansiosta.    
Kuluntalahden rantakylä tarjoaa elämänlaatua aidossa maalaismaisemassa.  

Kuluntalahden kylä on vain varttitunnin ajomatkan päässä Kainuun maakunnan keskuksesta – Kajaanista.

Vajaan peninkulman päässä kuulun Kajaanin raunioituneesta linnasta Kajaani joen pohjoispuolella sijaitsee Kuluntalahden rantakylä.

Jo vuosisatoja asuttu alue kasvoi Kajaanin maalaiskunnan merkittäväksi kyläksi varsinkin viime sotiemme jälkeen. Kovin nuorta ei Kuluntalahden asutus siis ole. Kuluntalahti – nimellä on oma tarinansa parin vuosisadan takaa.

Asuinpaikkana Kuluntalahti on erityisen viehättävä. Suuri Nuas ja lunnon läheisyys kaikkialla antavat sille oman leimansa. Vaikka asuu Kajaanin kaupungissa, ei tunne olevansa kaupunkilainen.

Asukkaat muodostavat hyvän läpileikkauksen aikamme yhteiskunnasta. Kuluntalahtelaiset ovat teollisuuden työntekijöitä, maanviljelijöitä, yrittäjiä, virkamiehiä, eläkeläisiä, leskeksi jääneitä, kasvavaa nuorisoa ja lapsia.

Kylän ympärillä alkaa asumaton metsä hyvine riista- ja marjamaineen. Myös kalastuksen harrastajilla on edessään suuret järvenselät harrastukselleen. Mielin määrin järvenjäätä pilkki- ja hiihtoretkille.

Rauhoittava maalaismaisema ja upea vesistö sekä monivaiheinen menneisyys kohdataan Kuluntalahden kylässä.

Idyllisissä rantamaisemissa silmä lepää ja levotonkin mieli rauhoittuu. Eiköhän käydä uimassa oman kylän hiekkarannassa.

Metsissä ja Leihun vaaramaastossa siniset mustikka mättäät ja punaiset puolukkamatot odottavat syksyisin marjastajia kauniin luonnon keskellä. Mikä sen mukavampaa kuin koko  perheen voimin kerätä syksyn herkkuja pakastin täyteen.

Kuluntalahti on elävä kylä lähellä Kajaanin kaupunkia.

Kylän keskustaan on vesi- ja viemäriverkoston piirissä.

Kylän keskeiselle alueelle on laadittu kyläkaava. Rakennusluvat voidaan myöntää suoraan kaavan perusteella.

Kaavan tavoitteena on ohjata kylän kasvua hallitusti, osoittaa uusia rakennuspaikkoja ja samanaikaisesti säilyttää ympäristön positiiviset ominaisuudet, historiaa ja kylämäisyys tuleville sukupolville.

Kylällä toimii vesihuolto-osuuskunta Kuluntalahden Vesi. Sen toimesta vesihuolto ja viemäröinti kylässä laajenee.

Kuluntalahden kylä sijaitsee noin 10 km koilliseen Kajaanin keskustasta, valtatie 5 kaakkoispuolella, Nuasjärven Kuluntalahden pohjoisrannalla.

Kyläkeskustan tuntumassa olevien koulun ja kaupan läheisyydessä rakentamisen on tarkoitus olla tiiviimpää kuin kylän laitamilla.

Maaseutuhenkisen kyläkuvan säilyttämiseksi rakentamista osoitetaan enemmän metsäalueille kuin pelloille.

Kylän viihtyisyyden säilyttämiseksi on rakentamisessa huomioitu väljentävät näkymät avoimille rannoille, pelloille ja niityille.

Elinympäristön viihtyisyyden edistämiseksi huomiota kiinnitetään rakennettavan ympäristön omaleimaisuuteen ja rantamaisen maisemakuvan säilymiseen.

Luonnonalueet säilytetään mahdollisimman yhtenäisinä.

Maalaiskylämäisyyden säilyminen on yksi kylän rakentumisen keskeisistä tavotteista.

Maakunnallisen ja kyläkaavan lähtökohtina on elinvoimainen kylä, jossa peruspalvelut säilyvät.

Kuluntalahti on hyvä asuinpaikka, niille jotka haluavat asua rauhallisessa, kylämäisessä ympäristössä lähellä kaupungin tarjoamia lisäpalveluja.

Kylä tarjoaa rantanäkymiä ja rannan tuomia virkistysmahdollisuuksia.

 

Kuluntalahden kylä Nuasjärven Kuluntalahden rannalla tarjoaa:

 

hyvää ja laadukasta asumista

viihtyisän, terveellisen ja turvallisen asuinympäristön

virkistäytymistä luonnossa ja turvalliset, monipuoliset liikkumismahdollisuudet

nykyisten palvelujen säilymisen ja luo mahdollisuuksia uusille

edistää kaavoituksen keinoin yhteisöllisyyttä ja kyläläisten yhteistoimintaa niin, että myös uudet asukkaat kotiutuvat

kauniita näkymiä vesistöön ja vaaramaisemiin

 

Mannerjäätikkö vetäytyi Nuasjärven seudulta vasta noin 9100-9400 vuotta sitten.

Oman miellyttävän leimansa kylälle antavat vaaramaisemat ja vesinäkymät Nuasjärvelle.

Järvi kuuluu Sotkamon reittiin.

Lähes kolmenkymmenen kilometrin pituinen Rehja – Nuasjärvi ulottuu Kajaanista Vuokattiin.

Järven virkistysarvo on kuluntalahtelaisille merkittävä. Sen kalastoon kuuluvat mm. muikku, ahven, siika, taimen, hauki, made ja kuha.

Kuluntalahden kylän asuminen keskittyy Nuasjärven rannalle, Jormuaan johtavan Kulunnantien varrella Murtomäelle ja Riiveenmäelle sekä Sotkamoon johtavan Vuokatintien varrella Suonperälle.

Kylän koulukeskuksen on Kainuun Museo luokitellut kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi kohteeksi. Koulussa toimii kaikki ala-asteen luokat.

Kuluntalahden kylä on rakentunut pääosin sotien jälkeen, jolloin kylään muutti Karjalan siirtoväkeä ja asutustilallisia.

Suuri osa kylän asuinrakennuksista on 60-luvulta, mutta 90-luvulla rakennettuja sekä aivan uusia taloja on suhteellisen runsaasti.

Kylän tärkeimmät liikuntapaikat  ovat koulun sali ja urheilukenttä.

Pääteiden liittymässä on kyläkauppa, jossa on asiamiesposti.

Kylän rannassa entisen siirtoradan penkereessä on venesatama, josta pääsee vesille mm. Kajaaniin ja Vuokattiin.

Asukkaille tärkeitä virkistyspaikkoja ovat vapaat rannat, uimaranta, venerannat sekä ulkoilumetsinä asuinalueen läheiset kankaat.

Marjastus, sienestys ja metsästys tarjoavat hyötyliikuntaa kyläläisille.

Kajaanin kaupunkiin on pyöräilytieyhteys. Matkaa kertyy noin 10 kilometriä.

Kylältä on linja-autoyhteys Kajaaniin lähes kymmenen kertaa päivässä. Myös kaukoliikenteen bussit Oulun ja Kuhmon suuntaan kulkevat useimmiten kylän kautta.

Asumista ja rakentamista edistävät edullinen viemäröitävyys, pyörätieyhteydet, lyhyt etäisyys kouluun ja kauppaan sekä maan rakennusmaan saaminen.

Kalenteri