Risusuon ilmastovaikutukset

Aineisto: Kristiina Lång, tutkimusprofessori, Luke 

Luonnontilaisen suon päästöt

Suona ollessaan Risusuo sitoi hiilidioksidia kasvillisuuteen. Kasvien sisältämää hiiltä varastoitui n. 0,15 tonnia hehtaarille, kun veden alle jääneestä kasvillisuudesta muodostui turvetta. Nykyisen kosteikkoalueen noin 15 hehtaarin kokoinen ala sitoi hiilidioksidia (CO2) turpeeseen noin 2,3 tonnia vuodessa. 

Ojituksen vaikutukset

Kun turpeeseen pääsi ojituksen jälkeen happea, pintakerroksessa käynnistyi voimakas mikrobiologinen hajotus. Turvekerroksen pinta on alentunut noin x cm, ensin runsaammin veden poistuessa ja turpeen tiivistyessä, sen jälkeen noin 0,5–1 cm vuodessa enimmäkseen turpeen hajoamisen vuoksi. Turpeen hajotessa osa sen sisältämästä hiilestä ja typestä vapautuu ilmakehään hiilidioksidina ja dityppioksidina (N2O). Hiiltä vapautuu noin 4 tonnia hehtaarilta, ja yhteensä dityppioksidipäästöjen kanssa turvepellon päästöt ovat olleet noin 18 tonnia hehtaarilta vuodessa hiilidioksidiekvivalentteina (CO2e). Ojituksesta kosteikon perustamiseen mennessä päästöjä kertyi noin 20 tuhatta tonnia. 

Ennallistamisen vaikutukset

Pohjaveden noston jälkeen Risusuon turve on jälleen enimmäkseen hapettomassa tilassa, ja turpeen hajotus on hidasta. Hiilidioksidin ja dityppioksidin päästöt ovat vähentyneet vähintään 90 %. Märiltä alueilta vapautuu tällä hetkellä metaania (CH4). Näiden kolmen kaasun kokonaisilmastovaikutus on noin 3 tonnia hehtaarilta.  

Kosteikko on paras jälkikäyttövaihtoehto käytöstä poistetuille turvepellolle

Turvepellot ovat olleet tärkeitä Suomen ruokahuollolle, mutta nykyään niitä jää paljon pois käytöstä tilojen lopettaessa tai pellon viljelykunnon rapautuessa. Jos ojia ei tukita viljelytoimien loppuessa, turpeen hajoaminen jatkuu, kunnes ojat ovat tukossa tai turve loppunut. Turve hajoaa, vaikka pelto metsitettäisiin, koska metsitys edellyttää ojitusta. Kosteikko on päästöjen vähentämisen kannalta paras jälkikäyttövaihtoehto käytöstä poistuvalle turvepellolle.