Linkkivinkkejä Vuokin alueella

Itärajan retkeilyreitti

Itärajan kesäretkeilyreitti on 160 kilometriä pitkä, Kainuun itärajan tuntumassa kulkeva erämainen vaellusreitti. Reitin varrella on runsaasti nähtävää, mm. vienankarjalaiset kylät sekä Murhisalon ja Martinselkosen erämaiset alueet. Reitin varrelta voi havaita myös talvisodasta kertovia muistomerkkejä. Reitin päätepiste on Hossan kansallispuisto, jossa sijaitsevat mm. Värikallion kalliomaalaukset.
 

Murhisalon luonnonsuojelualue

Alue on itäkainuulaista salomaata, laajahkojen soiden ja luonnontilaisten metsien mosaiikkia. Murhisalo on Suomen ainoiden vienankarjalaisten kylien ikiaikaista nautinta-aluetta. Eräkulttuurin ja muinaisten kulkureittien merkit tekevät alueesta kulttuurihistoriallisestikin arvokkaan. Murhisalo soveltyy hyvin päiväretkikohteeksi. Suo- ja vesilinnuston seurantaan on etenkin keväällä hyvät mahdollisuudet.
 

Niittykunnaan mökkimajoitus

Niittykunnas vuokraa kahta vanhaa maatilaa eli mökkiä. Mökit sijaitsevat runsaiden riista- ja marjamaiden keskellä lähellä lammen rantaa. Mökkimaastot rajoittuvat valtion maihin (alue 5604 Itä-Suomussalmi), joten pääset erälle, vaikka mökiltä suoraan kävellen. Kesäaikaan mökille saatavissa myös lampaita laiduntamaan! Niittykunnaalta saatavissa myös luonto-opas palveluita pienillekin ryhmille. Niittykunnas hoitaa myös perinnemaisemia, myy maatiaiskananmunia sekä raakavillaa. 
 

Raatteen Portti

Raatteen Portti ympäristöineen on 17 hehtaarin museoalue. Talvisotamuseon lisäksi alueella on runsaasti sotamuistomerkkejä, kunnostettuja luontopolkuja ja 2 kpl nuotiopaikkoja.  
 

Yli-Vuokin virkistyskalastusalue

Vienan Karjalasta alkunsa saava pienten järvien, virtojen ja koskien helminauha lähes asumattomassa Kainuun korvessa. Kalastaa voi kosken kohinassa, järvien selkosilla tai pienten metsälampien huomassa. Järvistä ja lammista saadaan ahventa, kuhaa ja haukea - isojakin! Koskista taas tavoittaa pilkkukylkisiä taimenia ja hopeanhohtavia harjuksia. Suurin osa koskista ja vesialueesta on helposti tavoitettavissa, sillä alueella kulkee kattava tieverkosto. Tarjolla on myös pari vuokravenettä, joiden vuokraamisesta huolehtii Ala-Vuokin kyläkauppa.

 

 

Kalenteri